KORIN JATSIT

Korin jatsit kesällä 12.06.2021

KESÄNALOITUSBILEET MOJON TYYLILLÄ!


Kesällä 2021 otetaan takaisin ne elämykset mitä vaille jäätiin tänä vuonna koronan vuoksi! 

Kesäkuussa juhlitaan kesää, yhdessä Korin "jatseilla" lauantaina 12.6.2021.

Vihdoinkin pääsemme tanssimaan ja juhlistamaan virallisesti kesän alkua kunnon festaritapahtumassa joka järjestetään Yrityskeskus Korin sisäpihalla.

Yleisölle on luvassa kova musiikkikattaus reggaeta, raakaa vintagerokkia, kansainvälistä soul-musiikkia ja syntikkapoppia kun lavalle nousevat:

Raappana

Raappana on pitkän linjan artisti, joka on omalla musiikillaan tuonut kesän Suomeen vuodenajasta riippumatta jo vuodesta 2007. Hän on julkaissut yhden mixtapen ja neljä studioalbumia, joista viimeisin "Ennen aamunkoittoo" julkaistiin Suomen Musiikilla vuonna 2015. Maamme menestyksekkäimpiin reggae-artisteihin lukeutuva Raappana on sittemmin vaihtanut levy-yhtiötä ja on nykyään sainattu Etenee Recordsin talliin.

Parhaillaan uutta albumia valmistelevan artistin tuorein single "Kaunis on maa" ilmestyi elokuussa 2020.

Laajan tuotannon seasta kirkkaimmiksi hiteiksi ovat nousseet kappaleet "Maasta maahan", "Kauas pois" sekä "Chilii", jolla vierailee Sini Yasemin. Megahitti "Chilii" oli yksi kesän 2016 stiimatuimmista kotimaisista kappaleista.

Oman tuotantonsa lisäksi Raappana on tehnyt musiikkia muiden maamme eturivin artistien kanssa ja vieraillut mm. JVG:n, Asan, Jukka-Pojan sekä Nopsajalan kappaleilla.

Nicole Willis

Brooklyn-lähtöinen Nicole Willis on arvostettu laulaja ja tuottaja, joka on pitkällä urallaan seikkaillut niin acid jazzin, soul revivalin, housen, trip hopin, funkin, soulin kuin future disconkin maailmoissa. Willis tunnetaan mm. The Soul Investigatorsin kanssa vuonna 2005 julkaisemastaan, maailmanlaajuista arvostusta nauttivasta "Keep Reachin' Up"-albumista ja Jimi Tenorin kanssa tehdyistä "Cola & Jimmu"-levytyksistä. Ennen 90-luvun alussa alkanutta soolouraansa hän toimi taustalaulajana mm. Curtis Mayfieldin, Leftfieldin ja Shawn Lee & Bosq:n yhtyeissä.

Dimitri Keiski Band

Rehellistä ja raakaa vintagerokkia Lahesta! Yhtyeessä vaikuttavat karismaattisen Dimitrin lisäksi yhtyeen perustajajäseniin kuuluvat myös mm. Battle Beastissa ja Korpiklaanissa soittanut rumpali Samuli Mikkonen ja mm. Dave Lindholmin, Tehosekoittimen ja Virve Rostin kanssa keikkaillut ja levyttänyt basisti Hanski Kilkki. The Dimitri Keiski Band on saanut juuri viimeisteltyä ensimmäisen albuminsa joka julkaistaan 2021.

Stephen Paul Taylor

Berliinissä asuva kanadalaisartisti Stephen Paul Taylor on kosketinvelho, meemisankari ja valovoimainen lavaesiintyjä joka on keikkaillut yli 19:ssa maassa ja saavuttanut jo kulttimainetta Euroopassa ja Venäjällä. "Everybody knows sh*t's f*cked"-videota on katsottu YouTubessa yli 3,6 miljoonaa kertaa. Tämän täydellisen syntikkapop-trubaduurin esitystä ei voi ohittaa olankohautuksella.

korin jatsit 12.6.2021  liput 39€ sis alv. 

Tapahtuma on ikärajaton, alueella anniskelualue.

Korin jatsit 2021, Yrityskeskus Kori, sisäpiha Koritie 2 Villähde.

Järjestäjä Mojo-tuotanto ja Willvox. Yhteistyössä Tirra Torvi ravintolat, Yrityskeskus Kori